Organisaatiot
Organisaatioita käytetään alijärjestelmien ja aineistokokonaisuuksien luomiseen, hallinnointiin ja julkaisemiseen. Käyttäjillä voi olla organisaatioissa eri rooleja ja eri tasoisia käyttöoikeuksia alijärjestelmien luomiseen, muokkaamiseen ja julkaisemiseen.
Organisaatiot
-
Arek Oy
5 alijärjestelmää -
Asumisen rahoitus- ja kehittamiskeskus
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (Ara) vastaa keskeisesti valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta.
3 alijärjestelmää -
-
DVV
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
24 alijärjestelmää -
Istekki
5 alijärjestelmää -
KEHA-keskus
Etelä-Savon työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) on valtion viranomainen, joka järjestää ja tuottaa työ- ja elinkeinopalveluja.
52 alijärjestelmää -
KELA
Kela hoitaa Suomessa asuvien perusturvaa eri elämäntilanteissa. Kelan asiakkaita ovat kaikki Suomessa asuvat sekä ulkomailla asuvat Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluvat henkilöt. Kelan hoitamaan sosiaaliturvaan kuuluvat lapsiperheiden tuet, sairausvakuutus, kuntoutus, työttömän perusturva, asumistuki, opintotuki ja vähimmäiseläkkeet. Lisäksi Kela huolehtii vammaisetuuksista,...
2 alijärjestelmää -
Liikenne- ja viestintävirasto
15 alijärjestelmää -
MML
MML tekee maanmittaustoimituksia, ylläpitää kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, tuottaa kartta-aineistoja sekä edistää paikkatietotutkimusta.
3 alijärjestelmää -
Mtech Digital Solutions Oy
2 alijärjestelmää -
Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry
1 alijärjestelmä -
Nordhealth Finland Oy
3 alijärjestelmää -
Oikeusministeriö
Oikeusministeriö ylläpitää ja kehittää oikeusjärjestystä ja oikeusturvaa sekä huolehtii demokratian rakenteista ja kansalaisten perusoikeuksista. Ministeriö vastaa keskeisimpien lakien valmistelusta, oikeuslaitoksen toimintakyvystä ja tuomioiden täytäntöönpanosta. Poliittinen vastuu hallinnonalan toiminnasta kuuluu oikeusministerille. Osana valtioneuvostoa oikeusministeriö luo oikeuspolitiikan...
14 alijärjestelmää -
OPH
Opetushallitus on osaamisen kehittämisvirasto, joka laatii perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmien perusteet sekä varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, ammatillisten tutkintojen ja näyttötutkintojen perusteet sekä kehittää koulutusta erilaisin hankkein. Virasto osallistuu koulutuksen tuloksellisuuden kehittämiseen. Opetushallitus tukee suomalaisen yhteiskunnan...
5 alijärjestelmää -
Pinja Solutions Oy
1 alijärjestelmä -
PRH
PRH edistää teknistä taloudellista ja yhteisöllistä kehitystä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. PRH rekisteröi yritykset, säätiöt ja yhdistykset, tutkii ja myöntää patentit, hyödyllisyysmallit, tavaramerkit ja mallisuojan. PRH:lla on monipuoliset neuvonta-, tieto- ja koulutuspalvelut. PRH on myös kansainvälisten PCT-patenttihakemusten uutuustutkimusviranomainen (ISA) ja...
18 alijärjestelmää -
Ruokavirasto
Ruokavirasto toimii ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden hyväksi, tukee maaseudun elinvoimaisuutta ja kehittää ja ylläpitää tietojärjestelmiä. Ruokavirasto aloitti toimintansa 1.1.2019, kun Elintarviketurvallisuusvirasto, Maaseutuvirasto sekä osa Maanmittauslaitoksen tietotekniikkapalvelukeskusta yhdistettiin uudeksi virastoksi. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluvan viraston...
30 alijärjestelmää -
Suomen metsakeskus
Metsäkeskus jakaa tietoa Suomen metsistä, edistää metsätalouden elinkeinoja ja valvoo metsälainsäädännön noudattamista.
6 alijärjestelmää -
Suomen Ymparistokeskus
Suomen ympäristökeskus (Syke) on monialainen valtion tutkimus- ja asiantuntijalaitos, joka kehittää ratkaisuja kestävän kehityksen edistämiseksi.
9 alijärjestelmää -
Tulli
Suomen tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, kantaa tehokkaasti tavaraverot, tarjoaa palveluita asiakaslähtöisesti, suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli huolehtii mm. tulliverotuksesta, maahan tuotavien ja maasta vietävien tavaroiden ja ulkomaanliikenteen tullivalvonnasta ja muista tullitoimenpiteistä sekä ulkomaankaupan tilastoinnista. Tulli...
14 alijärjestelmää